C-junnuille toinen voitto

JiiKoo C-juniorit ottivat kauden toisen voiton la 28.5 käydyssä ottelussa FcLapaa  vastaan.  Pelin ensimmäinen jakso oli tasainen ja ottelun alussa kotijoukkue FcLapa oli hieman niskan päällä. Santtu Leskinen JiiKoon maalissa teki muutaman todella hienon torjunnan ja piti JiiKoon maalin puhtaana. Pelin edetessä JiiKoo otti pallon hallinnan joukkueelle ja sitä kautta pojat saivat pelin hallintaan.  Kaikkosen Tuomaksen laukauksella JiiKoo sai vapauttavan maalin ensimmäisellä jaksolla. Tauolle JiiKoon 0-1 johdossa. Toisella jaksolla kotijoukkueen liike hiipui ja juvalaiset hallitsivat peliä selkeästi, Joni Martikainen teki näyttävän maalin ja vei JiiKoon ansaitusti 0-2 johtoon.

Lapa onnistui kuitenkin kaventamaan vapaapotkumaalilla. Loppupuolella Joonas Liukkonen teki läpiajosta loppunumeroiksi 1-3. Hyvä suoritus joukkueelta, JiiKoo oli selkeästi hallitsevampi joukkue ja ansaitsi voiton.  Joukkue jatkaa puhtaalla pelillä kohti seuraavia sarjapelejä.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *