JiiKoon F9-junnuille Kaakkois-Suomen herruus!

Kuusankoskella pelatussa kovatasoisessa turnauksessa ensimmäisenä vastassa oli isäntäjoukkue KuMu. Pelitapana 5vs5 ja peliaika 1x25min. Ottelu alkoi JiiKoon osalta alavireisesti, ja nopea jalkainen vastustaja siirtyikin muutaman minuutin pelin jälkeen jo 2-0 johtoon. Sen jälkeen JiiKoo syttyi pelaamaan, ja Perttu kahdella maalillaan toi pelin tasoihin. Petteri vei kaukolaukauksella JiiKoon maalin johtoon ja Onni lisäsi vaparista johdon jo kahteen maaliin. KuMu kuitenkin tuli vielä peliin mukaan ja kahdella maalilla tasoitti pelin. JiiKoo meni jälleen johtoon Onnin onnistuessa toistamiseen maalinteossa. Lopun pojat puolustivat tarkasti, ja näin ollen voitto JiiKoolle 4-5.

Toisessa pelissä vastaan asteli Valkealan KaJo. Pelin tempo oli huomattavasti ensimmäistä peliä hitaampi molemmilla joukkueilla. Alun parin minuutin roiskimisen jälkeen JiiKoo aloitti tekemään maaleja tasaiseen tahtiin, vastustajan onnistuessa vain kerran. Loppunumerot JiiKoolle 11-1. Maaleista vastasi Perttu 5, Petteri 2, Niko 2, Onni 1 ja Saku 1.

Viimeisessä pelissä oli ennakolta kovin vastus, Kouvolan Sudet. Joukkue, joka on hakenut tasoisiaan vastustajia aina pääkaupunkiseudulta asti, ja joka on ollut Kaakkois-Suomen kovin joukkue F9-sarjassa. Sudet voittivat niin ikään KuMun 5-4 ja KaJon 10-0. Panoksena pelissä siis turnaus voitto. Pelin alku oli vastustajan pienoista hallintaa. Parin minuutin pelin jälkeen Sudet siirtyivät 1-0 johtoon. Sen jälkeen JiiKoon päivän teemana ollut prässäävä pelitapa alkoi tuottaa tulosta. Vastustajalle luotiin painetta, ja pallon menetyksiä alkoi tulla. Onni tasoitti pelin hyökkäyksen päätteeksi 1-1. Siitä seuraavan hyökkäyksen päätteeksi saatu kulmapotku painui Pertun antamana suoraan maalivahdin käsien kautta maaliin, ja JiiKoo siirtyi johtoon. Vastustajan pelissä näkyi selvästi hermostuneisuus, ja vähätkin hyökkäykset menivät yksinyrittämiseksi. JiiKoon syöttöpeli sen sijaan toimi, ja Perttu siirsi kaukolaukauksella JiiKoon jo kahden maalin johtoon. Sen jälkeen Saku onnistui viimeistelemään vielä kaksi maalia JiiKoolle, ja loppunumeroiksi 5-1 voiton!

Jari Jäntin valmentamassa voitokkaassa joukkueessa pelasivat: Hyvin kaikki pelit maalissa torjunut Jere Nurkka, Saku Immonen (fair play), Petteri Laakso, Niko Martikainen (fair play), Veeti Vanhanen, Onni Kimari, Perttu Kosonen (fair play) ja Vilho Purhonen. Kaikki pelaajat taistelivat urheasti ja olivat osana hienosti pelannutta voittaja joukkuetta.

-Kimmo Kosonen-

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *