Edustus jälleen maalin parempi

Edustusjoukkue palasi voittajaksi Virkylle koetun murskatappion jälkeen. Sekavan alun jälkeen JiiKoo sai peliä kulkemaan ja Jesse Taivalantti nousi korkeuksiin takatolpalla ja pukkasi JiiKoon johtoon Peetu Vehviläisen loistavan keskityksen jälkeen.

FC Potkupallo sai otetta ja nousi tasoihin vahvan laitanousun jälkeen. Avustavan tuomarin vessatauon jälkeen ottelu jatkui ja vieraat menivät johtoon, kun JiiKoo uinaili puolustuspäässä.

Tauolla kotijoukkue ryhdistäytyi ja päätti voittaa ottelun. Tasoituksen laukoi upeasti vaparista reilusta paristakympistä Jesse Taivalantti, joka hääräsi ja härnäsi vastustajia minkä ehti.

Viitisen minuuttia ennen loppua FC Potkupallon kaveri otti kaksi varoitusta parin minuutin sisään ja lähti suihkuun ennen muuta joukkuetta.

Voittomaalin puski hyviä otteita jälleen läpi ottelun esittänyt Sami Närhi, joka taisi päästä parturiinkin ottelun jälkeen. Keskityksen antoi Jani Paukkunen vaparista. Otteluaika oli jo täynnä ja lisäajalla mentiin.

JiiKoolta palkittiin parhaana Jesse Taivalantti.

Loistava nousu joukkueelta. JiiKoo näytti, että henkinen kantti kestää myös murskatappion ja siitä toivutaan. Lisäksi viime kaudesta tuttua notkahtamista ei tapahdu vaikka vastustaja meneekin johtoon.

Seuraava kotiottelu on 2.7. Otavan Viestiä vastaan. Sitä ennen JiiKoo vierailee Savonlinnassa Kyrönniemen kentällä pe 26.6.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *