Syyskierros alkoi tappiolla

Edustuksen osalta syyskierros alkoi heikosti. Sarjajumbo MoNSa kävi hakemassa pisteet Lappeenrantaan 0 – 1 -voitolla.

Ottelun alku myöhästyi tietöitten takia puolisen tuntia. Viivästymiset ei tunnu sopivan JiiKoolle ollenkaan, tämä oli jo toinen vastaava tilanne tällä kaudella.

Armeijan takia vajaamiehisenä kamppailuun lähtenyt JiiKoo pelasi ihan hyvän ottelun ja hallitsi kenttätapahtumia. Kunnon maalipaikkoja tosin ei juurikaan ollut, ei kummallakaan. Harvat syntyneet tilanteet eivät päättyneet kotijoukkueen kannalta suotuisasti ja MoNSa onnistui yhden kerran. Hieman onnen ja hieman nukahtamisen seurauksena pallo päätyi kotijoukkueen  verkkoon toisen jakson puolivälissä. Tämä riitti tällä kertaa pisteisiin.

JiiKoon riveissä tämän kauden debyyttinsä tekivät Henrik Rahikainen ja Markus Vauhkonen. Lisäksi penkillä oli varamaalivahtina Herkko Teittinen, joka ei vielä päässyt tositoimiin.

JiiKoolta palkittiin Tommi Vaikonpää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *