JiiKoon E10- kilpajoukkue voittoon Palokan turnauksessa!

Turnaus pelattiin 13.8.2016 Jyväskylän Palokassa. JiiKoo osallistui turnauksessa -05 sarjaan E10 (-06) kilpajoukkueella. Peliaika oli 1x25min/peli. Turnauksessa oli kaksi viiden joukkueen alkulohkoa, joista sijoitusten perusteella pelattiin jatko-ottelu toisen lohkon samalla sijoituksella olevaa joukkuettta vastaan.

JiiKoo sai sateisessa kelissä ensimmäisenä vastaansa Team LKP:n Laukaalta. Alku sujui maalittomasti, hieman tunnustellen, JiiKoon tosin hieman hallitessa peliä. Oskari kaadettiin ennen pelin puoltaväliä, ja rankkaria asettui laukomaan Onni. Liukas nurmi teki kuitenkin tepposet, ja laukaus epäonnistui. Tilanne edelleen 0-0.
Kolme minuuttia myöhemmin Oskari pääsi siirtämään pallon maaliin Veetin syötön jälkeen. Tästä viisi minuuttia, ja Osku oli jälleen asialla, maalinedestä tilanteeksi 2-0. Loppulukemat JiiKoolle 3-0 viimeisteli Onni muutama minuutti ennen loppua. Kaukaa lauotun pallon vastustajan maalivahti “liukasteli” maaliin. Sade siis haittasi peliä puolin ja toisin.

Toinen peli pelattiin Lappeenrannan Uus-Lavolan Peli-Poikia, paremmin PEPOna tunnettua joukkuetta vastaan. JiiKoo otti ohjastajan roolin jo heti alusta lähtien. Niko murtautui läpi jo minuutin jälkeen, tehden varman maalin kovalla potkulla. Minuutti myöhemmin Oskari kaadettiin jälleen rankkarin arvoisesti. Tällä kertaa Onni ei erehtynyt, ja tilanne oli 2-0. Tästä pari minuuttia , ja Onnin kova veto kaukaa painui maaliin. Onnilla oli onni mukana vielä kaksi kertaa viimeisen viiden minuutin aikana: ensin hieno vapaapotku meni maaliin, ja minuutti ennen loppua nosto maalivahdin yli painui myös vastustajan verkkoon. JiiKoolle siis jälleen puhdas, tällä kertaa 5-0 voitto. Perttu maalissa oli käytännössä työtön, puolustuksen hoidellessa tilanteet varmasti.

Seuraavaan peliin vastus kovenikin huomattavasti. Vastaan asteli FCV Vaajakoskelta. Onni pääsi karkaamaan pahantekoon jo heti pelin ensimmäisellä minuutilla. Kova veto oikealta nousun päätteeksi painui takatolpan kautta maaliin. FCV nousi tasoihin viisi minuuttia myöhemmin kulmapotkusta. Palloa ei saatu purettua maalin edestä pois, vaan vastustaja pääsi tuikkaamaan sen maaliin. Kymmenen minuuttia myöhemmin Oskari hankki jälleen rangaistuspotkun JiiKoolle. Tällä kertaa Onnilla ei ollut onnea, vaan veto osui ylärimaan. Loppuaika meni maaleitta, ja pisteet jaettiin tuloksella 1-1

Viimeinen alkusarjan ottelu pelattiin turnauksen isäntää Palokan Riento keltaista vastaan. Pelissä ei ollut enempää eikä vähempää panoksena, kuin loppuottelupaikka. Joukkueet olivat tasapisteissä ennen peliä, mutta JiiKoolle riittäisi tasapeli paremman maalieron turvin finaaliin. Ja jos oli jännä edellinen peli, niin tämä oli sitä vielä paljon enemmän. PaRi hallitsi ottelua hienokseltaan isomman kokonsa ansiosta, ja sai luotua muutamia vaarallisia maalipaikkoja. Yhdeksän minuutin pelin jälkeen vastustajan nopea kärki pääsi karkumatkalle, tehden numeroiksi isännille 1-0. Tämän jälkeen vastustajan hallinta ja painostus jatkui, ja kahdeksan minuuttia ennen loppua näytti jo hieman huolestuttavalle. PaRin pelaajaa rikottiin, josta seurauksena rankkari. Pepe maalissa esitti kuitenkin aivan uskomattoman pelastuksen torjuessaan kovan, vasempaan alakulmaan suuntautuneen vedon. Tästä joukkue sai ehkä hieman lisää virtaa ja uskoa loppupeliin. Ja SE tapahtui: vain sekunteja ennen pelin loppua Onni nousi oikealta syöttökuvion päätteeksi laukoen loppunumeroiksi 1-1 !! Tie vei siis hieman yllättäenkin -05 turnauksen loppuotteluun.

Finaalivastus tuli Seinäjoelta, Sepsi-78. Jos kaksi viimeistä alkusarjan peliä oli tasaista vääntöä, niin nyt JiiKoo hoiti pelaamisen tyylikkäästi jo ensi sekunneista lähtien hieman hitaanpaa vastustajaa vastaan. Veeti pisti Onnin vedon riparin sisään jo minuutin jälkeen. Niko teki seitsemännellä minuutilla hienon maalin suoraan volleysta Veetin syöttäessä. Vastustaja oli melko aseeton paria hyökkäystä lukuunottamatta, jotka puolustus ja maalivahti pystyivät kuitenkin hoitamaan. Onni pääsi jälleen oikealta nousemaan seitsemän minuuttia ennen loppua, tehden kovalla vedolla maalin. Kaksi minuuttia myöhemmin Petteri laukoi Jiikoolle jo 4-0 finaalijohdon. Sepsi sai pientä lohtua aivan pelin loppu sekunneilla, kaventaen loppunumeroiksi 4-1.

Pojat näyttivät turnauksessa pystyvänsä pelaamaan voitokkaasti vuotta, kahta vanhempia vastaan. Vastustajan fyysinen peli ja suurempi koko kuitattiin hyvillä syötöillä, hyvällä kunnolla, ja pallon hallinnalla. Unohtamatta antaumuksellista puolustusta ja varmaa maalivahti työskentelyä. Hienosti joukkue jaksoi tälläkin kertaa pelata koko pitkän päivän, aamusta iltaan. Keli ei tällä kertaa hellinyt, mutta se tuntui lopulta sopineen JiiKoolle. Ja niin kuin monesti aiemminkin, se yhdeksäs pelaaja, eli JiiKoon kannustusjoukot, pitivät jälleen ylivoimaisesti kovinta meteliä.

Voittaja joukkueessa pelasivat: Perttu Kosonen, Petteri Laakso, Vilho Purhonen, Jere Nurkka, Elias Lottonen (3 ensimmäistä peliä), Johan Kortekallio, Veeti Vanhanen, Onni Kimari (kapteeni), Niko Martikainen, ja joukkueen Fair play pelaajana palkittu Oskari Hänninen.

-Kimmo Kosonen-

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *