JiiKoo SB avasi kautensa tasurilla ja voitolla

Kymmenen vuoden tauon jälkeen sarjatoimintaa palannut JiiKoo avasi kautensa Mikkelissä. Avausottelussa JiiKoo kohtasi Hatsinan kolmosjoukkueen. Junioripitoinen vastustaja liikutteli palloa näppärästi ja hieman jännittänyt JiiKoo oli vaikeuksissa. Kahteen kenttään siirtymisen jälkeen JiiKoo pääsi paremmin rytmiin kiinni ja siirtyi kolmannen erän aluksi johtoon. Hatsina kuitenkin onnistui tasoittamaan ottelun ja pisteet jaettiin.

Toisessa ottelussa JiiKoolla oli synkkä alku. Kerimäen Kisa tekaisi pari nopeaa maalia, kun juvalaiset vasta heräilivät. Toisessa erässä Joni Tuukkanen aloitti kirin. Hetkeä myöhemmin Mika Rasi ohjasi hienosti maalin edestä tasoituksen. Iiro Melto otti mallia ja lähes identtinen maali siirsi JiiKoon johtoon. Antti Tegelberg sooloili lisää johtoa ja Niko Melto tykitti lopulliset lukemat taululle.

Seuraavaan turnaukseen 29.10. Kerimäelle JiiKoo lähtee sarjakakkosena. Ainoastaan Top Team II voitti molemmat ottelunsa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *